Bilanx brändiuudistus – raikas ja moderni ilme pohjoismaiselle kissanruokatuotteelle
Saimme iloksemme uudistaa tunnetun Bilanx–tuotebrändin visuaalisen ilmeen. Vuodesta 1997 lähtien Bilanx on tarjonnut laadukkaita kissanruoka- ja herkkutuotteita Pohjoismaisilla markkinoilla. Nyt brändin visuaalinen ilme kaipasi päivityksen modernimpaan suuntaan, säilyttäen kuitenkin brändin tunnistettavan ytimen.
Uudistuksen keskiössä oli Bilanx-tuotteiden laadukkaan alkuperän esiin tuominen sekä yhtenäisen ja nykyaikaisen brändi-ilmeen rakentaminen. Suunnittelutyö alkoi brändivärien, typografian, kuvamaailman ja graafisten elementtien kokonaisvaltaisella tarkastelulla. Kiinnitimme erityistä huomiota tuoteportfolion visuaaliseen selkeyteen ja keskinäiseen erottuvuuteen niin makuvarianttien, tuoteominaisuuksien kuin kissojen eri elämänvaiheisiin suunnattujen vaihtoehtojen osalta.
Raikkaampi ilme – sama laadukas kissanruoka
Brändin olemassa olevan tunnistettavuuden säilyttäminen oli olennainen osa brändiuudistusta. Vaikka designia modernisoitiin rohkeasti, halusimme varmistaa, että Bilanxin brändiydin säilyy edelleen tunnistettavana nykyisille asiakkaille ja houkuttelee samalla myös uusia kuluttajia. Uusi ilme lanseerattiin ensimmäisenä Bilanxin kuivaruokasarjaan, jossa korostuvat laadukkaat, ravitsemuksellisesti tasapainoiset tuotteet, joiden ominaisuuksia huolella suunniteltu pakkausdesign tukee.
Lopputuloksena brändi sai uuden näyttävän ilmeen, jossa suloiset kissahahmot toimivat katseenvangitsijoina, ja tarkoin suunniteltu värimaailma tuo keskeiset elementit upeasti esiin. Uudistus on saanut runsaasti kiitosta: uudistuneet pakkausdesignit on tunnistettu entisten asiakkaiden keskuudessa, ja ulkoasu on herättänyt kiinnostusta myös uusissa kohderyhmissä.



